Winter is coming.

Mää päätin pitää semmosen reilu viikon tauon blogista ihan tarkotuksella, totutella tähän arkeen ja ympärillä pyörivään uuteen kulttuuriin ja jakaa sitten näitä kokemuksia! Viime viikolla meillä oli maanantai vapaa, koska oli jonkinsortin halloween tai joku. Mää päätin viettää edeltävän viikonlopun leväten ja keräten voimia seuraavalle työviikolle.
Olen aivan rakastunu Weimarin kaupunkiin, taloihin ja luontoon! Kaikki täällä on värikkäämpää ja jotenki on helpompi hengittää kaukana omasta arjesta.

Oon ollu kuitenki hirveen laiska, mitä tulee museoiden kiertämiseen ja ns. "suunniteltuun hauskanpitoon". Tykkään vaan mennä ilman päämäärää ja oppia uusia asioita kun ne sattuu eteen. Ja juuri sillain oon täällä toiminu.
Mitä mää oon täällä sitten muutaman viikon aikana oppinu? Ainakin sen, että ruokakaupassa ruoka on hirmusen halpaa, ja oon siitä tosi onnellinen. Ja olen oppinu pärjäämään saksalla tehdessäni ruokaostokset, ainaki osittain. Joskus kaupantäti naurahtaa ku sanon suomeksi kiitos. Saksa kielenä on hirmusen vaikeaa ääntää. Koitin yhdelle hoitajalle kerran imitoida, miltä se kuullostaa ja se vaan nauro ja sano takasin että kuullostaa niinkun tukehtuisin omaan oksennukseen.
Tehdään siis molemmat töitä klo 07:00-13:00 ja illat meillä on vapaat. Syy lyhyisiin päiviin on siinä, että kolmen kielen prosessoiminen päivän aikana vie hirveästi voimia ja tämän vaihdon tarkoituksena ei ole pelkästään työskennellä, vaan tutustua myös kaupungin/maan kulttuuriin ja tapoihin.

Tavat on tullu jo tutummiksi. Täällä hoetaan paljon sanaa "kiitos". Siis saksaksi tietenkin. Mutta se korostuu aina kun olet vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Ja kieli kuullostaa hauskalta, sillä se on samalla intohimoinen, vihaisen kuuloinen ja kuitenkin tavat ovat kohteliaat.

Paitsi ei kaikilla se kohteliaisuus tule sieltä takaraivosta. 

Viime lauantaina juttelin videopuhelua kaverin kanssa kämpän edessä, koska en halunnut herättää Heidiä. No, siihenhän tupsahti joku mies kottikärryjen kanssa ja sanoi minulle jotain saksaksi. Siihen totesin ystävällisellä äänellä, että hänen on puhuttava englantia, jotta ymmärtäisin. "Etsitkö jotakuta?", hän kyssyy hyvällä englannilla. Vastaan, että en etsi, juttelen tässä ystäväni kanssa. Ja hän päättää ottaa minusta kuvan! No minä supisuomalainen pikkutyttö menen vähän hämilleni, mutta rohkenen kuitenkin kysyä että miksi ihmeessä minusta piti kuva ottaa. "Turvallisuuden takia". "TURVALLISUUDEN TAKIA? Mitä mää olen tehnyt? Mää asun tässä talossa?". Ukko tokaisee että "hieno juttu" ja lähtee kipittelemään meiän talon vieressä olevaan autotalliin. Tässä vaiheessa mulla palo pinna, koska jos edes itse en halua ottaa itestäni kuvia niin ei ole oikeutta tuntemattomallakaan musta kuvia räpsiä. Lompsin sitten perään sinne autotalliin ja kysyn kohteliaasti että voisiko hän sen kuvan poistaa, koska en halua että minusta otetaan kuvia ja asun tässä talokompleksissa. Näytin hänelle myös avainta (ei ehkä maailman viisain teko, mutta teinpä silti). Hän väittää ettei ymmärrä minua, ja heittää minut ulos autotallista ja sulkeutuu sinne itse todennäköisesti vaihtamaan talvirenkaita autoon, jotka hänellä oli kottikärryssään. Olin tässä vaiheessa sulkenut jo puhelun ystäväni kanssa ja hermostunut miehen reaktiosta. Päätin jääräpäänä odottaa sitä miestä oman ulko-oveni edessä.  Kului 15-20 minuuttia, kunnes kuulin autotallin oven avautuvan ja sulkeutuvan. Otin kännykkäni esille ja päätin napsaista hänestä kuvan "turvallisuuden takia". Kysyin sitten mieheltä, että miltäs tuntuu kun kuvia otetaan tosta noin vaan kysymättä? Hän vastasi, että jos voin todistaa asuvani talossa, niin hän poistaa kuvan. Avasin sitten ulko-oven avaimilla ja hän sitten näytti, että poisti kuvan minusta. Samalla hän selitti, että tällä asuinalueella on ollut hämärien hoobojen kanssa ongelmia, eikä hän koskaan ennen ollut nähnyt minua, niin oletti sitten että olen joku hämärä heppu. Naurahdin, poistin miehen kuvan omasta puhelimesta, pyysin anteeksi lapsellista käytöstäni ja hän pyysi minulta anteeksi koko tätä episodia, toivotti hyvää päivänjatkoa ja sanoi että nähdään taas. Vaikka loppu hyvin, kaikki hyvin, niin ei kyllä varmasti nähdä. Itsetuntoni koki hirmuisen kolauksen, kun minua luultiin hämäräksi hillujaksi.

Tarinan opetus? Meikkaa ennen kuin menet ulos.

No mitä muuta? Onhan mulla koko viime viikon harjoittelut puimatta. Tiistaina oltiin 2 minuuttia myöhässä töistä. Heidi on varmaan blogissaan kertonut tarinan, mutta pakko nauraa vielä ja muistella Heidin panikointia!

Heidillä unohtu työkengät kotia, ja se huomas asian kun oltiin matkalla bussipysäkille. Tässä ylhäällä näätte Heidin tekemän raapustuksen hänen työkavereille, niille jotka enemmän tai vähemmän puhuvat englantia. Hän raapusti tämän meidän bussimatkalla. "Apua mitä tapahtuu nyt ku ollaan myöhässä?""Voin vaikka vannoa että ei mittään".

Ei tää juttu ollukkaa enää niin hauska ku tän kertoo melkeen viikon myöhässä. Koko tilanne viime tiistaina oli vaan niin koominen. Ja ne jotka Heidin tuntevat osaavat kuvitella tilanteen! Kuvitelkaa taustalle muumien tunnari ja Heidi hyppelemässä pikaseen meiän kämpille huudellen "VOI HITSI!".

Nimikyltti, jossa mitä todennäköisemmin lukee, että olen harjoittelija

Mitäs sitten? Muahan ärsytti ekalla viikolla ihan hirmusesti se, ettei kukaan puhu englantia. Tälläpä viikolla puhui. Tai siis viime viikolla. Ei hirveen hyvin, mutta ymmärrettävästi. Ja arvostan ihan hirmusen paljon sitä, että ne hoitajat, kenen seurassa viime viikon pyörin, yrittivät parhaansa mukaan selittää ja opettaa, mitä siellä osastolla tehdään. Ja vaikka viime perjantaina minulla oli hoitaja, joka on kotoisin Tsekeistä, mutta puhuu saksaa ja ei osaa yhtään englantia, sain tehdä hänenkin kanssaan paljon asioita.

Surkiat työtöppöset!

Meillä ei täällä teho-osastolla ole oikeastaan ollenkaan potilaita, joille täytyy avata suoni-yhteys, joten neuloja täällä ei käytetä kuin lääkeliuoksia sekoiteltaessa ja lääkärin toimesta. Miltein kaikki lääkkeet menee i.v- tai i.a-kanyylien kautta. Oon päässy näkemään erilaisia toimenpiteitä, kaikista haluan kertoa, mutta kerron niistä enemmän varmaan niille tarkoitetussa postauksessa, jossa avaan vähän toimenpiteen prosessia, tavoitteita jne. Mieleenpainuvin kokemus viime viikolta oli itsenäisesti EKG:n ottaminen ja itsenäisesti dialyysikoneen valmistelu potilasta varten. EKG tuli viime viikolla tutuksi. Mulla on hämärä muistikuva, että koulussa on joskus juteltu että niissä pömpeleissä on ohjeet, miten ne läpyskät pitää laitella. No eihä tuolla tehotarkkailuosastolla. Kaiken pitää näemmä tulla selkärangasta. Onneksi olen opiskelija, ja hoitaja sai minua ekalla kerralla opettaa! Toisella kerralla tein kaiken itsenäisesti, ja meni nappiin! Olin aivan mielissään. Muistan jopa johtojen värit ulkoa ja mihin ruumiinosaan ne menee. 

Dialyysimasiinassa oli onneksi ohjeet, kuvalliset vieläpä! Oli sitäkin enemmän johtoja ja komponentteja, joita piti yhdistellä oikeaan paikkaan. Ja ensimmäisellä kerralla hoitaja katsoi vieressä, mutta siihen en tarvinnut hirveästi avustusta.

Mitä mää muuta? Olen saanut toteuttaa lääkehoitoa, ottaa verinäytteitä, toteuttaa perushoitoa, hoitaa haavoja ja kuten aiemmin sanoin, nähdä tosi mielenkiintosia toimenpiteitä, mutta niistä kerron lisää myöhemmin!

Olen päässy tuohon työporukkaan paremmin mukaan. En ole varma, olenko kertonut aiemmissa teksteissä, että osastolla on kaksi osastonhoitajaa, lääkäritiimi ja yksi hoitaja kahdelle potilaalle. Osastonhoitajista toinen on töissä, toinen vapaalla. Toinen näistä osastonhoitajista on osoittautunut nyrpeäksi naiseksi. Hän ei selvästikkään ole pitäny musta koko tänä aikana, ja tuskin tullee pitämään. Enkä ole ainoa ihminen, joka on kokenut hänet epämiellyttäväksi työkaveriksi. Viime perjantaina koululta tuli semmonen mukava nainen kysymään, että miten mulla menee ja tämä kyseinen osastonhoitaja tuli kysymään että "millon sää Essi lähetkään?". Ei tuo kysymys niin pahalta kuullosta, mutta lisää siihen näsäviisas, omahyväinen, kaikkea vihaava äänensävy.

Tätä yhtä hoitajaa lukuunottamatta, hoitajat joiden kanssa olen ollut tekemisissä ovat erittäin vastaanottavaisia ja ymmärtäväisiä, yrittävät parhaansa mukaan ymmärtää, mitä yritän sanoa, ja minä teen samoin.

Tänään on maanantai ja mullon maanantai mood! Semmonen perussuomalainen maanantai mood, ei Heidin maanantai mood.

Mää nyt meen kauppaan mettästää katkarapuja huomiseen risottoon!

Päiväänne piristävin terveisin,

mä