Olen Essi, halluisin sanoa olevani nuorempi, mutta olen 23-vuotias lähihoitajaopiskelija. Opiskelen Lahden diakonian instituutissa ja olen siis viimeisellä työharjoittelujaksolla täällä Weimarin pienessä hurmaavassa kaupungissa.
Millon saavuin? Eilen. Lähettiin ystäväni Heidi-Sofian kanssa iskän saattelemana Helsinki-Vantaan lentokentälle. Meidän lennon piti lähteä kello 12:30, mutta tottakai kun Saksaan lennettiin, niin lento oli sen 40 minuuttia myöhässä. Onneksi meillä molemmilla fiilikset oli jo jännät, niin aika meni nopiaa, vaikka piti muutama lisäminuutti odotella.
Mää vihhaan lentämistä, olen aina vihannu ja tulen aina vihhaamaan. Ei se sitten ennää haittaa kun lentokone on jo ilmassa, mutta nousut ja laskut saa mun verenpaineet kolmeen miljoonaan. Aina. Eikä turbulenssikaan kivaa ole.
No me päästiin Berliiniin ja sitten se totuus alkoi iskeä omaanki päänuppiin, että me ny ollaan kahestaan viis viikkoa, semmosessa kaupungissa jossa ei kumpikaa olla ikinä käyty! Kiitän universumin ylempää voimaa siitä, että molemmat tykätään matkustella ja tutustua uusiin kulttuureihin niin ehkä se pelko oli enemmänkin semmosta innostunutta pelkoa!
Lentokentältä me otettiin bussi Berliinin päärautatieasemalle. Tiedoksi sitten kaikille, että monesti bussikuskit ei hyväksy viienkympin seteliä, eikä lippuautomaateissa toimi kaikki pankkikortit. Mun ei toiminu, ja meillä oli vaan se viienkympin seteli. Joten tämän episodin takia me missattiin kaksi bussia. Hyvänä puolena oli se, että busseja lähti n. 5 minuutin välein sinne asemalle.
Bussit toimi Berliinissä tooooosi hyvin! Siellon semmoset kyltit, joista näkee, mikä pysäkki on seuraava ja vaikka kieli kuullostaa aivan erilaiselta, miltä ne sanat näyttää, niin me tampiotki osattiin jäädä oikeella pysäkillä pois! Varmaan osasyynä oli myös se, että Berliinin päärautatieasema on ehkä suurin rautatieasema, minkä oon IKINÄ nähny, joten se oli helppo huomata.
En ossaa sanoa, oliko se kahden bussin missaaminen syynä siihen, että Weimariin lähtö myöhästy niin paljon, mutta juna lähti Berliinistä 16:30. Eihän me lipusta osattu kattoa, että mihin vaunuun meiän piti mennä tai mitkä paikat meillä oli, koska kaikki oli saksaksi. Kiltti konduktöörileidi kuitenkin kertoi, että oltiin väärässä vaunussa ja että tämä kyseinen vaunu oli jäämässä Leipzigiin eikä olisi jatkanut Naumburgiin, jossa meidän olisi pitänyt vaihtaa junaa. Joten odoteltiin väärässä vaunussa sinne Leipzigiin asti ja vaihdettiin vaunua sitten juoksujalkaa että päästiin Naumburgiin.
Naumburgissa oli siis vaihto lähijunaan, joka vei meidät Weimariin. Tosi helppo vaihto, ehkä helpoin asia sitten lentokoneeseen nousun jälkeen. Ei tarvinnu ku kattoo numeroita ja lukea junan kyljestä sana "Weimar".
Ja vihdoin ja viimein me päästiin turvallisesti Weimariin! Kello oli vähä vajjaa puoli kaheksan kun päästiin Weimarin juna-asemalle. Meidän yhteyshenkilö oli vastassa meitä asemalla ja vei meidät meidän asunnolle, jossa vuokraemäntä oli vastassa! Erittäin mukava nainen!
Me hommattiin Heidin kanssa asunto Airbnb:ltä. Ainoa miinus-puoli tossa koko kämpänhommaamisprosessissa oli se, ettei tunnettu entuudestaan Weimaria, ja haluttiin kämppä kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien läheltä. No semmonen juttu oli vielä että Airbnb:llä ne vaatii luottokorttimaksun tai Paypal-tilin, ja meillä kummallakaan ei ollut niistä kumpaakaan. Kiitos Heidin isille, joka auttoi meitä tässä asiassa!
Tää kämppä, jossa me yhdessä seuraavat viikot vietetään on oikein mukava, itseasiassa vuokraemännän asunnon kellarikerros. Meillä on täällä olohuone/makuuhuone, keittiö, eteinen ja kylppäri/vessa!
 |
No mites sitten tännään? Aamulla kiltti vuokraemäntä tarjoutui viemään meidät meidän harjoittelupaikkaan, eli Weimarin sairaalaan. Saksalaiset tykkää sanoa Klinikum Weimar. Ja ei, Weimaria ei äännetä silleen niinku se kirjotetaan. Sairaalalla tavattiin meidän yhteyshenkilö, joka anto meille hienot nimikyltit, joita saadaan käyttää aina työpäivänä, että saadaan lounaalla henkilökunta-alennus. Ehkä hän anto ne myös siksi, että potilaat tietää meidän olevan harjottelijoita. Sairaala itsessään on erittäin suuri ja näin ensimmäisenä päivänä tuli paljon asiaa vaikkakin viivyttiin sairaalalla vain se 1,5 tuntia. Tämä päivä oli ns. "esittelypäivä". Sain tietää, minne osastolle menen, mutta kerron itse harjoittelusta sitten myöhemmin!
Tämä päivä on mennyt uuteen kaupunkiin totuttelemisessa. Weimar on reilu 60 000 ihmisen kaupunki, historiallinen, kaunis, värikäs ja pieneen kokoonsa nähden vilkas. Ihmisiä on joka puolella. Kadut ovat kapeita, mutta silti täällä on paljon autoja. Itte en kyllä kirveelläkkää lähtis auton rattiin!
Julkinen liikenne on ainakin päivän kokemuksella vielä suht. selkeää, eikä meillä ollut ongelmia suunnistaa sairaalalta takaisin keskustaan. Mutta keskustassa meillä ei ollu mittään hajua, missä se meiän kämppä olikaan! Yhden surkean ruokapaikan, monien väärien suuntien ja katujen jälkeen päästiin kuitenkin asunnolle vähän hengähtämään. Napattiin mukaan kamera ja suunnattiin takaisin Weimarin keskustaan, koska meidän piti saada ostettua ruokatarpeita ja muutamia muita juttuja! Pysähdyttiin matkalla kauniiseen ja lämminhenkiseen leipomokahvilaan, josta teki mieli ostaa ihan kaikkea. Onni meillä, että se ostelu jäi molemmilla yhteen leivokseen, but we'll be back! Mulla olis ollu siitä leipomostaki hirveesti kuvia, mutta ajattelin että tuo Heidin ilme kertoo kaiken olennaisen siitä leipomosta.
Päästiin lähtemään leipomosta makeannälkä taltutettuna, kierreltiin ja kaarreltiin ja lopulta päädyttiin Atriumiin, joka on Weimarin suurin ostoskeskus. Se on verrattavissa Lahden Karismaan (vain lahelaiset ja siellä käyneet tietää). Siellä oli ruokakauppa ja sieltä me saatiin ruokaa! Siellä oli luonnollisesti muitakin kauppoja, kerta ostoskeskuksesta puhutaan, mutta siinä ruokakaupan vieressä oli semmonen "halppiskauneus"-kauppa, jossa oli koruosasto, jonne Heidi eksyi, vaikka menikin hakemaan sieltä käsidesiä. No ei kai se haittaa, ku ei kiire ollu.
Siinäpä oli tiivistettynä meidän matka ja ensimmäinen päivä Weimarissa! Vinkkinä sanoisin, että jos ostatte työkengät Suomesta, muistakaa ottaa ne mukaan. Ja varatkaa matkaan käteistä, sillä teidän kortit ei saata toimia suurimmassa osassa liikkeistä. Ja mieluiten pieniä seteleitä. Ja opetelkaa Saksaa, Weimarissa sitä osataan vain vähän. Tänäänki yksi vanha herrasmies tuli meille juttelemaan saksaa, kerrottiin kyllä neljään kertaan että emme me ymmärrä mitä sinä sanot, mutta hän tykkäsi jutella nii me sitten kuunneltiin outoja äänteitä ja vaikealta kuullostavvaa kieltä. Mun fiilikset on tosi odottavat, enkä malta oottaa tulevaa harjottelujakson alottamista huomenna!
Mää oon nytten tosi väsyny! Ajattelin ottaa kauneusunet, koska vanheneminen on syvältä.
Essi kuittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti