Olen Essi, halluisin sanoa olevani nuorempi, mutta olen 23-vuotias lähihoitajaopiskelija. Opiskelen Lahden diakonian instituutissa ja olen siis viimeisellä työharjoittelujaksolla täällä Weimarin pienessä hurmaavassa kaupungissa.
Millon saavuin? Eilen. Lähettiin ystäväni Heidi-Sofian kanssa iskän saattelemana Helsinki-Vantaan lentokentälle. Meidän lennon piti lähteä kello 12:30, mutta tottakai kun Saksaan lennettiin, niin lento oli sen 40 minuuttia myöhässä. Onneksi meillä molemmilla fiilikset oli jo jännät, niin aika meni nopiaa, vaikka piti muutama lisäminuutti odotella.
Mää vihhaan lentämistä, olen aina vihannu ja tulen aina vihhaamaan. Ei se sitten ennää haittaa kun lentokone on jo ilmassa, mutta nousut ja laskut saa mun verenpaineet kolmeen miljoonaan. Aina. Eikä turbulenssikaan kivaa ole.
No me päästiin Berliiniin ja sitten se totuus alkoi iskeä omaanki päänuppiin, että me ny ollaan kahestaan viis viikkoa, semmosessa kaupungissa jossa ei kumpikaa olla ikinä käyty! Kiitän universumin ylempää voimaa siitä, että molemmat tykätään matkustella ja tutustua uusiin kulttuureihin niin ehkä se pelko oli enemmänkin semmosta innostunutta pelkoa!
Lentokentältä me otettiin bussi Berliinin päärautatieasemalle. Tiedoksi sitten kaikille, että monesti bussikuskit ei hyväksy viienkympin seteliä, eikä lippuautomaateissa toimi kaikki pankkikortit. Mun ei toiminu, ja meillä oli vaan se viienkympin seteli. Joten tämän episodin takia me missattiin kaksi bussia. Hyvänä puolena oli se, että busseja lähti n. 5 minuutin välein sinne asemalle.
Bussit toimi Berliinissä tooooosi hyvin! Siellon semmoset kyltit, joista näkee, mikä pysäkki on seuraava ja vaikka kieli kuullostaa aivan erilaiselta, miltä ne sanat näyttää, niin me tampiotki osattiin jäädä oikeella pysäkillä pois! Varmaan osasyynä oli myös se, että Berliinin päärautatieasema on ehkä suurin rautatieasema, minkä oon IKINÄ nähny, joten se oli helppo huomata.

Naumburgissa oli siis vaihto lähijunaan, joka vei meidät Weimariin. Tosi helppo vaihto, ehkä helpoin asia sitten lentokoneeseen nousun jälkeen. Ei tarvinnu ku kattoo numeroita ja lukea junan kyljestä sana "Weimar".
Ja vihdoin ja viimein me päästiin turvallisesti Weimariin! Kello oli vähä vajjaa puoli kaheksan kun päästiin Weimarin juna-asemalle. Meidän yhteyshenkilö oli vastassa meitä asemalla ja vei meidät meidän asunnolle, jossa vuokraemäntä oli vastassa! Erittäin mukava nainen!
Me hommattiin Heidin kanssa asunto Airbnb:ltä. Ainoa miinus-puoli tossa koko kämpänhommaamisprosessissa oli se, ettei tunnettu entuudestaan Weimaria, ja haluttiin kämppä kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien läheltä. No semmonen juttu oli vielä että Airbnb:llä ne vaatii luottokorttimaksun tai Paypal-tilin, ja meillä kummallakaan ei ollut niistä kumpaakaan. Kiitos Heidin isille, joka auttoi meitä tässä asiassa!
Tää kämppä, jossa me yhdessä seuraavat viikot vietetään on oikein mukava, itseasiassa vuokraemännän asunnon kellarikerros. Meillä on täällä olohuone/makuuhuone, keittiö, eteinen ja kylppäri/vessa!
No mites sitten tännään? Aamulla kiltti vuokraemäntä tarjoutui viemään meidät meidän harjoittelupaikkaan, eli Weimarin sairaalaan. Saksalaiset tykkää sanoa Klinikum Weimar. Ja ei, Weimaria ei äännetä silleen niinku se kirjotetaan. Sairaalalla tavattiin meidän yhteyshenkilö, joka anto meille hienot nimikyltit, joita saadaan käyttää aina työpäivänä, että saadaan lounaalla henkilökunta-alennus. Ehkä hän anto ne myös siksi, että potilaat tietää meidän olevan harjottelijoita. Sairaala itsessään on erittäin suuri ja näin ensimmäisenä päivänä tuli paljon asiaa vaikkakin viivyttiin sairaalalla vain se 1,5 tuntia. Tämä päivä oli ns. "esittelypäivä". Sain tietää, minne osastolle menen, mutta kerron itse harjoittelusta sitten myöhemmin!
Päästiin lähtemään leipomosta makeannälkä taltutettuna, kierreltiin ja kaarreltiin ja lopulta päädyttiin Atriumiin, joka on Weimarin suurin ostoskeskus. Se on verrattavissa Lahden Karismaan (vain lahelaiset ja siellä käyneet tietää). Siellä oli ruokakauppa ja sieltä me saatiin ruokaa! Siellä oli luonnollisesti muitakin kauppoja, kerta ostoskeskuksesta puhutaan, mutta siinä ruokakaupan vieressä oli semmonen "halppiskauneus"-kauppa, jossa oli koruosasto, jonne Heidi eksyi, vaikka menikin hakemaan sieltä käsidesiä. No ei kai se haittaa, ku ei kiire ollu.
Siinäpä oli tiivistettynä meidän matka ja ensimmäinen päivä Weimarissa! Vinkkinä sanoisin, että jos ostatte työkengät Suomesta, muistakaa ottaa ne mukaan. Ja varatkaa matkaan käteistä, sillä teidän kortit ei saata toimia suurimmassa osassa liikkeistä. Ja mieluiten pieniä seteleitä. Ja opetelkaa Saksaa, Weimarissa sitä osataan vain vähän. Tänäänki yksi vanha herrasmies tuli meille juttelemaan saksaa, kerrottiin kyllä neljään kertaan että emme me ymmärrä mitä sinä sanot, mutta hän tykkäsi jutella nii me sitten kuunneltiin outoja äänteitä ja vaikealta kuullostavvaa kieltä. Mun fiilikset on tosi odottavat, enkä malta oottaa tulevaa harjottelujakson alottamista huomenna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti